Zack Lightman on tavallinen 18-vuotias lukiolaisjannu, joka ajaa
isänsä vanhalla romulla, työskentelee videopelimyymälässä ja unelmoi
pääsevänsä osalliseksi johonkin eeppiseen seikkailuun. Hän ikävöi
isäänsä, jota hän ei kuitenkaan koskaan ehtinyt tuntea, sillä isä sai
surmansa työpaikkansa onnettomuudessa Zackin ollessa vasta vauva. Zack
on myös maailman kuudenneksi paras Armada-pelaaja. Kyseessä on
avaruustaisteluverkkopeli, johon Zack kavereidensa kanssa kuluttaa
kaiken vapaa-aikansa.
Sitten, eräänä päivänä eeppinen seikkailu alkaa,
kun Zack näkee luokkansa ikkunasta avaruusaluksen. Hän arvelee tulleensa
hulluksi, sillä kyseessä ei ole mikä tahansa ufo, vaan täsmälleen
samanlainen hilparihävittäjä, joita Zack Armada-pelissä päivät
pääksytysten tuhoaa…
Tällaisesta asetelmasta lähdetään liikkeelle. Jo melko pian lukijalle
selviää, että kirja on nörttikulttuurin hämmentävä ylistyslaulu, joka
vilisee viittauksia lähinnä viime vuosituhannen populaarikulttuurisiin
ilmiöihin. Itselleni tuli aika kotoisa olo tunnistaessani niistä
yllättävän monta, vaikken mikään scifi-friikki olekaan. Tämän
vuosituhannen nuorille viittaukset saattavat sen sijaan jäädä hämärän
peittoon, mikä voi hieman latistaa lukuelämystä.
Tarinana Armada on vauhdikas ja hyvällä tavalla älytön. Pallon
lähdettyä rullaamaan asioita ei jäädä missään vaiheessa pahemmin
vatvoskelemaan, ja tapahtumat suurenevat suurenemistaan – niin Zackin
elämässä kuin koko maailman mittakaavassa. Ihmisluonteetkin jäävät
kaiken ryminän keskellä hieman taka-alalle, mikä tekee pahimmillaan
joistain henkilöistä vain nimiä paperilla.
Sanoessani ”hyvällä tavalla älytön” tarkoitan sitä, miten rohkeasti
kirjailija Cline ottaa koko maapallon haltuun kotitietokoneelta käsin.
Ihmiskunnan kohtalo kun on tavallisten tallaajien käsissä, joita on jo
monta kymmentä vuotta näiden tietämättä valmisteltu
ottamaan muukalaisarmada vastaan. Ai miten muka? Siten, että kirjassa kaikki – oikeasti, kaikki – muukalaisten hyökkäystä ja Maan ulkopuolista elämää käsittelevät teokset Star Warsista Doomiin
kuuluvat suureen salaliittoon, joiden tarkoitus on ollut saada ihmiset
sopivaan henkiseen tilaan sitten, kun taivaalta alkaa ropista muutakin
kuin meteoreja ja vanhoja satelliitteja. Älytöntä ja rohkeaa siis!
Armada on kuin kulttistatukseen noussut elokuva. Sellainen
sympaattisella tavalla hölmö, joka on parhaimmillaankin vain ihan
hyvä, mutta joka on pienelle fanijoukolle rakas. Itse viihdyin kirjan
parissa ja täytyy myöntää, että kevyestä henkilöotteestaan huolimatta pulahdin välillä syviinkin fiiliksiin, kun Zackin ja tämän isän rooli
osana suurempaa kokonaisuutta alkoi selvitä. Suosittelenkin Armadaa kaikille, joita peli- ja scifi-kulttuuri vähänkään koskettaa.
Hei, kiitos kommentistasi blogiini! totta kai linkitän bloggauksesi ja annan mielelläni vinkkejä siihen, miten blogille saa näkyvyyttä. Tärkein niistä on aktiivinen kommentointi muiden blogeihin, sitä kautta tulet tutuksi muille kirjabloggaajille ja he linkkaavat sitten sinun postauksiasi omaansa. Lisäksi en voi olla hehkuttamatta somen voimaa, eli linkittämällä omia postauksia Facebookiin, Intagramiin, Twitteriin, näin muun muassa, on tosi hyvä keino saada lisää lukijoita. Ole yhteydessä kustantajiin, pyydä rohkeasti arvostelukappaleita ja laita heille sitten linkkiä tekemistäsi arvioista. Kun blogisi on vakiintunut ja siellä alkaa olla useampia kirjapostauksia, voit myös pyytää liittämään blogisi Kotimaiset kirjablogit -Facebook-sivun linkkilistalle, sinne voi myös linkittää omia arvioita viikottaiseen aloituskuvaan sekä Kotimaisten kirjablogien blogirullaan pääsee myös pyydettäessä. Facebookissa on paljon kirjallisuusryhmiä, joihin voit myös linkittää postauksia: mm. Lukutoukat ja kirjanörtit, Kirjabloggaajat ja lukemista harrastavat, Lukuvinkit jne. Myös lukuhaasteisiin osallistuminen tuo näkyvyyttä, ja jos järkkää sellaisen itse, vielä enemmän.
VastaaPoistaTässä muutamia vinkkejä. Tosi hienoa, että olet aloittanut bloggaamisen, etenkin, kun poikien blogeja ei ole paljoa! Hyvän arvion olet tehnyt Armadasta.
Mukavaa kesää sulle!
Kiitos paljon vastauksestasi ja mukavaa kesää sinullekin!
Poista