George Gipe: Back to the Future (1985)

Marty McFly on 17-vuotias nuorukainen, joka skeittaa, soittaa bändissä ja seurustelee. Ihan jees elämä siis, mitä nyt rehtori Strickland välillä syyttää lusmuilusta. Martyn perheen asiat taas voisivat ehkä olla paremmin, sillä isä George on nössö vätys, joka antaa esimiehensä Biff Tannenin kohdella itseään miten haluaa, ja äiti Lorraine on katkeroitunut juoppo.

Sitten, Martyn ystävä tiedemies Emmett "Doc" Brown on keksinyt jotain suurta, jota hän haluaa Martyn tulevan katsomaan paikalliselle ostarille. Keksintö on DeLorean-autoon väsätty plutoniumkäyttöinen aikakone, jolla Marty päätyy vahingossa vuoteen 1955. Siellä Marty tulee tietämättään muuttaneeksi historian suuntaa ja saa teini-ikäisen äitinsä ihastumaan Georgen sijaan itseensä. Jotta Marty voisi ylipäätään olla olemassa, hänen pitäisi saada vanhempansa rakastumaan toisiinsa ja tietysti päästä vielä takaisin tulevaisuuteenkin.

Kiitos YouTuben ja sen kanavan Audiobooks for the Damned, sain kuultavakseni tämän Robert Zemeckisin ja Bob Galen alkuperäiskäsikirjoitukseen perustuvan romaanin äänikirjaversion. (Löydät sen tästä.) Lukija Jon Olsenin lausuessa vuorosanoja hän imitoi mahtavasti elokuvan näyttelijöitä, mistä tulee kotoisa olo, koska elokuvaversio on niin tuttu – koko ajanhan se leffa pyöri päänsisäisessä leffateatterissani äänikirjan tahdissa, joten tuntuu oikeutetulta Olsen perustaa tulkintansa elokuvan näyttelijöihin. Lisäksi hän kommentoi tekstiä ja tapahtumia ja kohottaa jopa maljaa aina, kun teoksen nimi mainitaan: "A drink for the title!" Tuntui kuin olisin ollut osallisena jossain leppoisassa lukupiirissä.

Ei tämä suotta ole klassikko. Tarinan niin sanottu näytösrakenne on selkeä ja vahva, mikä tekee sitä tukevan kuin kivitalo. Marty kohtaa seikkailunsa aikana toinen toistaan pahempia pulmia, joiden äärellä myös katsoja / lukija / kuulija tuntee olevansa ankarassa pinteessä. Hahmot ovat eräänlaisia karikatyyrejä, kuin animaatiohahmoja, mistä huolimatta – tai sen ansiosta – niiden seuraaminen on todella nautittavaa. Esimerkiksi Biff Tannen on ehkä yksi herkullisimmista pahiksista ikinä.

Kirjana Back to the Future ei ole mielestäni kaksinen. Asioiden ja ajatusten kuvailulla ei ole suurtakaan sijaa, vaan painotus on puhtaasti toiminnassa, mutta toisaalta kevythän tällaisen tarinan kuuluu ollakin; sellaista roskaromaanihöttöä. Koska kirja perustuu leffan käsikseen, ei itse elokuvaan, on mukana muutama mielenkiintoinen elokuvasta pois jäänyt kohtauskin. Vähän kuin olisi tekemisissä eräänlaisen director's cut -version kanssa.

Suosittelen kirjaa kaikille, joita klassikkoelokuvien romaaniversiot viehättävät ja jotka eivät pelkää puhuttua englannin kieltä. Jos elokuva on jostain syystä vielä näkemättä, se kannattaa kuitenkin katsoa ensin, sillä siinä muodossa Back to the Future on luonnollisesti parhaimmillaan.