26. heinäkuuta 2018

Ernest Cline: Ready Player One (2011, suom. 2012)

Vuonna 2044 ilmastonmuutos ja energiakriisi on tehnyt Maasta aika ankean paikan elää. Kuilu huono- ja hyväosaisten välillä on isompi kuin koskaan, ja suurin osa ihmistä asuu parakkiasunnoista kasatuissa pinoissa. Onneksi on kuitenkin OASIS, James Hallidayn luoma tuhansista maailmoista koostuva virtuaalitodellisuus, jossa pelaajat voivat tehdä ja olla mitä tahansa. Siellä Wade Wattskin viettää suurimman osan ajastaan suorittamalla erilaisia pelillisiä tehtäviä ja käymällä jopa koulua.

Viisi vuotta sitten vähän ennen kuolemaansa Halliday pani alulle Jahdin, jossa jonnekin päin OASISta on piilotettu Pääsiäismuna kolmen arvoituksen, avaimen ja 80-luvun popkulttuuriin liittyvän tehtävän taakse. Se, joka löytää munan ensimmäisenä, perii Hallidayn mittavan omaisuuden ja saa hallintaansa koko OASISin. Yksittäisten munastajien ja klaanien ohella munaa tavoittelee myös jättimäinen IOI-yhtiö, joka ei tarvittaessa kaihda likaistakaan peliä.

Viiteen vuoteen Jahti ei kuitenkaan ole edennyt alkupisteestään mihinkään, ja kaikki sen ympärillä vellonut hypekin on laantunut, kunnes Wade onnistuu löytämään ja saamaan haltuunsa ensimmäisen avaimen. Koko maailma menee uutisesta sekaisin, ja Jahti on taas käynnissä täydellä pöhinällä...

Ehkäpä Ready Player Onen kiehtovin elementti on itse OASIS. Koska kyseessä on virtuaalitodellisuus, sen käyttäjät ja koodarit ovat toteuttaneet hahmojaan ja ympäristöä rakentaessaan kaikkein älyttömimmätkin ideat. Tämä on antanut myös kirjailijalle mahdollisuuden revitellä täysillä yhdistäessään lähinnä 80-luvun populaarikulttuurisia ilmiöitä. Mukana on tottakai elokuvat, videopelit ja musiikki, mutta hieman yllättäen myös roolipelit sekä anime ja manga. Aivan kaikki mahdolliset osa-alueet ovat siis edustettuina, joita yhdistellään mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla; Esimerkiksi ensimmäisen, kuparisen avaimen saadakseen Waden täytyy voittaa Dungeons & Dragons -roolipelin lisämoduulin loppuvastus Acererak Joust-kolikkopelissä. Ja milläpä muulla taisteluita käydään kuin kaikilla kuviteltavissa olevilla scifi- ja fantasia-aseilla sädeaseista miekkoihin ja avaruusaluksista jättimäisiin mechoihin – unohtamatta tietenkään myöskään taikavoimia.

Myös tarinalle OASIS ja Jahti tarjoavat mahtavat olosuhteet. Waden päästyä jyvälle ensimmäisestä arvoituksesta lukeminen on yksinkertaisesti hauskaa. Ja kun Jahtiin kuuluu myös Hallidayn fiilistelemien kasari-ilmiöiden läpikotainen opiskelu, myös Wade tietää aiheesta suunnilleen kaiken, minkä lukijakin saa jatkuvasti positiivisesti tuta.

Sitten jännityskierrokset kasvavat, kun IOI näyttää karmealla tavalla kyntensä Wadelle myös tosimaailmassa, minkä jälkeen Waden munastaminen muuttuu selviytymiseksi. Tämän jälkeen vauhti kuitenkin harmittavasti hidastuu, eikä saavuta aiempaa tehoaan loppukirjan aikana enää oikeastaan ollenkaan. Myöskään OASIS ei enää alkuinnostuksen jälkeen jaksa hämmästyttää. Siitä ei kuitenkaan ole huolta, että tarina muuttuisi tylsäksi, sillä se kuitenkin etenee koko ajan, vaikka välillä vähän töksähteleekin.
Niin kuin ei aiemmin lukemassani Armadassakaan, myöskään tässä romaanissa henkilöt eivät tarjoa sitä syvyyttä, jonka niiden soisi tarjoavan. Jopa Waden OASIS-ihastus Art3mis tuntuu ontolta. Oikeastaan ainoa oikeasti mielenkiintoinen ihmissuhde on Waden ja hänen parhaan kaverinsa Aechin välillä, joka sekin pääsee täyteen voimaansa vasta lopussa.
Koska Ready Player One on toinen Clineltä lukemani romaani, loppufiilis siitä ei ollut yhtä innostunut kuin Armadan jälkeen; onhan kumpikin tyyliltään ja aiheeltaan aika samankaltaisia. Lisäksi pidän enemmän Armadan kaltaisista nykyaikaan sijoittuvista romaaneista kuin dystopia- tai fantasiaspekulaatioista. Ready Player One oli kuitenkin suurimmaksi osaksi sellainen perushyvä, eikä jännitteen väsähtäminen hidastanut vauhtia kovin pahasti. Ja onhan virtuaalitodellisuus OASIS Waden lisäksi myös lukijalle hieno kokemus. Suosittelenkin tätä niille, joille pelien virtuaalimaailmat tuntuvat vähintään yhtä mielekkäiltä – ellei jopa mielekkäämmiltäkin kuin Oikea Todellisuus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti