Veera Salmi: Saari (2018)

Hansamalla on jo viisivuotiaasta asti ollut unelma kadota Saarelle. Siellä hänen kanssaan eläisi muitakin kaltoin kohdeltuja nuoria vapaina ja onnellisina ilman vanhempia tai muitakaan aikuisia. Lopulta Hansama tekee halustaan totta ja katoaa lavastamalla oman kuolemansa. Hän alkaa elellä kerrostalojen ullakoilla korjaillen ihmisten rikkinäisiä tavaroita ja myyden niitä netissä, sillä matkakassan kartuttamisestahan kaikki suuret reissut alkavat.

Pian joukkoon liittyvät myös Malala, Morris ja Simon, jotka myös kokevat elävänsä onnea vailla. Aluksi ystävykset muuttavat Hansaman vanhempien omistamaan hylättyyn hotelliin, jossa he alkavat toteuttaa suunnitelmaansa Saarelle lähtemiseksi.

Lopulta Saarelle sitten päästäänkin! Aluksi, ainakin nuorten aikasempiin elämiin verrattuna se onkin kuin taivas maan päällä, jossa onni on käsin kosketeltavaa. Voiko Saarella kuitenkaan elää onnellisena elämänsä loppuun asti? Ja miten saarelta käsin voisi auttaa myös muita maailman ahdingossa olevia nuoria?

Veera Salmi tarjoilee unenomaisella tunnelmalla maustetun seikkailutarinan, jossa normaali lähiöelämä on ankeaa ja masennuksen mustuttamaa, ja suunnilleen ainoa elämään väriä antava paikka on trooppinen autiosaari. Samaa sanomaa välittää myös kirjan harvinaisen hieno kansi, joka sai minut ottamaan kirjan mukaansa kirjaston hyllystä.

Täytyy myöntää, että alussa ennakkoluulot tekivät lukemisestani tökkivää, sillä kirjan erikoinen alku viesti omaan makuuni turhan runollisesta tyylistä; Hansama kun puhuu suoraan lukijalle ja on ihan alkajaisiksi kirjoittanut tälle jopa kirjeen. Lisäksi, kun takakansi ei kerro itse tarinasta mitään, tuntuu vähän kuin hyppäisi laiturilta veteen tarkastamatta alastulokohtaa ensin. Mutta, kunhan tyyliin tottuu, niin lukeminen hauskenee ja tuo henkilöt mukavan lähelle. Sitä tajuaa, että vitsi, noidenhan kanssa reissaa, rakentelee majoja ja hengailee iltanuotiolla ihan mielellään.

Yksi lukemistani hankaloittanut tekijä oli myös se, etten oikein saanut henkilöistä mielekkäitä kuvia mieleeni, koska esimerkiksi ikiä kerrota. Välillä Saari mainitsee heidän olevan lapsia, mutta eivät kai lapset "osaa" kadota ja muuttaa autiosaarelle? Toimintansa perusteella he ovat ehdottomasti teinejä, mutta ovatko he lähempänä kymmentä vai kahtakymmentä vuotta? Toisaalta Salmen rohkea ratkaisu on varmasti täysin tiedostetusti tehty ja sopii kirjan tyyliin hyvin. Lopulta syyllinen onkin siis vain löyhä mielikuvitukseni.

Saaren suurin teema on ehdottomasti toivo. Se osoittaa, että vaikka elämä olisi kuinka onnetonta tahansa, siitä tulee varmasti parempi, kunhan itse näkee vaivaa sen parantamiseksi. Ja jos ensimmäinen päämäärä ei miellytä, pitää muodostaa Suunnitelma B ja lähteä tarpomaan sitä kohti.

Tätä kirjaa minun ei tarvitse suositella kenellekään, koska takakansi tekee sen puolestani: "Jos olet yksin, väsynyt tai raivona, tämä kirja on sinulle." Ja miksei muillekin paratiisiloman tarpeessa oleville.